Behind the Throne

Tervetuloa, Vieras
Käyttäjätunnus: Salasana:
  • Sivu:
  • 1
  • 2

AIHE: Eduskuntavaalit 2015

Eduskuntavaalit 2015 08.05.2015 13:00 #3372

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Nyt se hallituspohja on sitten muodostettu.Ja kuten varmaan olette lehdistä lukeneet,niin sen muodostaa "kolme ässää" eli Sipilä,Stub ja Soini.Eli siis seuraava hallitus on perusporvarillinen jonka muodostavat Keskusta,Kokoomus ja Perussuomalaiset.Muut puolueet eli RKP,Kristilliset,Vihreät,SDP ja Vasemmistoliitto,siirtyivät oppositioon. :P Eräs vanha veijari eli Arvo Salo sanoi aikoinaan,että oppositiossa ollaan puhtaita ja aatteellisia,mutta hallituksessa ollaan ahtaita ja puutteellisia. :pinch: On myös arveltu,että Timo Soini saattaa olla seuraava valtiovarainministeri.Ja mikäli näin käy,niin silloin hän on mukana päättämässä Kreikan seuraavasta tukipaketista! :silly: No,elämä on ihmeellistä ja politiikka on vielä ihmeellisempää koska politiikassa täytyy varautua myös äkilliseen takin kääntämiseen. :dry: Tällaista äkillistä takin kääntämistä voi sitten perustella sanomalla vaikka niin,että aiemmin minua on tulkittu aivan väärin! :whistle:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 13.05.2015 09:25 #3390

  • Andromeda
  • Andromeda hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 331
Tilanne alkaa olla jo lähes koominen. Takinkääntö voi olla enemmän kuin todennäköistä. Soini jos valtiovarainministeriksi valitaan voi olla puhumassa seuraavan Kreikkapaketin puolesta, summa taisi olla jotakuinkin 7 miljardia euroa. Oinonen saatetaan nähdä pitämässä puolustuspuhetta paketin puolesta. Poliittinen itsemurha kun olisi persuilta ollut tuo oppositioon jääminen toistamiseen. Kääntyykö takki vai syntyykö tukipaketista pidempiaikainen riita ja siirtyykö persut
taas oppositioon. Jos näin kävisi, kenet Sipilä nostaisi persujen tilalle hallitukseen.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Nokia on menneen talven lumia.
Viimeksi muokattu: : Andromeda.

Eduskuntavaalit 2015 13.05.2015 13:30 #3396

  • RaahenTiikeri
  • RaahenTiikeri hahmo Aiheen kirjoittaja
  • Poissa
  • Kultajäsen
  • Kultajäsen
  • Viestejä: 225
uskoisin,että noissa tukipakettiasioissa tehdään kompromissi.Ennalta sovittuihin asioihinhan Soininkin on taivuttava ja se ei ole takinkääntöä.Mutta asioissa,joihin tämä nyt muodostettava hallitus pystyy vaikuttamaan,tehdään uskoakseni jokaisen osapuolen kasvot säilyttävä ratkaisu.Ja eihän keskusta ja ps kovin kaukana ole olleetkaan näissä euro-asioissa.En usko että sieltä mitään dramaattista takinkääntöä on tulossa.Toki jokaisen on jostain tingittävä.Mutta isossa kuvassa vaikea uskoa,että kuskin penkillä oleva kepukaan yhtäkkiä euromyönteiseksi puolueeksi takkiaan kääntäisi.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Juhlissa oli kolme kymmenen litran astiaa täynnä boolia. Kuinka paljon boolia jäi jäljelle kun kustakin juotiin 3 litraa?

Eduskuntavaalit 2015 13.05.2015 15:17 #3400

  • Andromeda
  • Andromeda hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 331
Englanti haluaa neuvotella paremmat ehdot itselleen, tätähän Cameron on aika ajoin tuonut esille. Syntyykö tuosta kierre jossa muutkin jäsenmaat haluavat neuvotella paremmat ehdot jää nähtäväksi. Muistuu mieleen Korfulaisen hotellinpitäjän/ rakennusyrittäjän kanssa käyty keskustelu siellä lomalla ollessa. Kreikka ei ikinä tule maksamaan velkojensa, mikäli hän yhtään tuntee Kreikkalaista elämäntyyliä. Järjetöntähän tuo miljardien lapiointi kyllä onkin jos juuri mitään vastiketta ei tulla saamaan, paljon puhetta mutta erittäin vähän niitä tekoja.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Nokia on menneen talven lumia.

Eduskuntavaalit 2015 27.05.2015 17:18 #3444

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
No niin.Uusi hallitus alkaa olemaan paketissa ja ministereiden salkkujaossa tapahtui melkoisia yllätyksiä...
:woohoo: :blink: :whistle:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 29.05.2015 17:22 #3446

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Hallitus on nyt taputeltu kasaan ja uudet ministerit on nimetty.Mutta ah ja voi,hallituksen ohjelmassa ei mainita uraania eikä Talvivaaraa!Eikö nykyinenkään hallitus ole tietoinen Gree-intiaanien profetiasta?Olisiko taas kerran laadittava adressi?Toisaalta tämä Gree-intiaanien profetian toteutuminen maailmanlaajuisesti olisi täysin mahdotonta vai onko kyseessä vain paikallinen profetia?
:evil: :whistle:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 29.05.2015 19:35 #3447

  • RaahenTiikeri
  • RaahenTiikeri hahmo Aiheen kirjoittaja
  • Poissa
  • Kultajäsen
  • Kultajäsen
  • Viestejä: 225
noniin,hallitus kasassa ja leikkauksia luvassa.
Mutta kyllähän noissa leikkauksissa on paljon semmoista,jotka olisi pitänyt tajuta leikata hienovaraisemmin ja kaukonäköisemmin jo aikaa sitten.
En osaa ennustaa tästä oikein mitään.Vuosi pari,niin jo nähdään mitä sipilän poppoo saa aikaiseksi.
Varovaisesti olen toiveikas ainakin jonkunlaisesta "muutoksesta".

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Juhlissa oli kolme kymmenen litran astiaa täynnä boolia. Kuinka paljon boolia jäi jäljelle kun kustakin juotiin 3 litraa?

Eduskuntavaalit 2015 28.07.2015 18:48 #3563

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Kuten varmaan olette uutisista lukeneet,niin erään perussuomalaisten kansanedustajan äskettäinen Facabook-päivitys on saanut aikaan melkoisen kohun.Sekä Suomessa että ulkomailla myös.Jopa kiinalainen uutistoimisto on kommentoinut asiaa pitäen kyseisen kansanedustajan kirjoitusta äärioikeistolaisena.Kyseinen kiinalainen uutistoimisto toi esille myös kyseisen kansanedustajan mahdolliset yhteydet erääseen äärioikeistolaiseen järjestöön.Eipä tällainen kohu nosta Suomen mainetta monikulttuurisena maana vai mitä?Heh,tällaisen kohun keskellä joillekin niin tärkeä Talvivaaraa on lähinnä pelkkää hiirien piipitystä.
:woohoo: :whistle: :pinch:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 28.07.2015 21:01 #3564

  • RaahenTiikeri
  • RaahenTiikeri hahmo Aiheen kirjoittaja
  • Poissa
  • Kultajäsen
  • Kultajäsen
  • Viestejä: 225

Zetor. kirjoitti: Kuten varmaan olette uutisista lukeneet,niin erään perussuomalaisten kansanedustajan äskettäinen Facabook-päivitys on saanut aikaan melkoisen kohun.Sekä Suomessa että ulkomailla myös.Jopa kiinalainen uutistoimisto on kommentoinut asiaa pitäen kyseisen kansanedustajan kirjoitusta äärioikeistolaisena.Kyseinen kiinalainen uutistoimisto toi esille myös kyseisen kansanedustajan mahdolliset yhteydet erääseen äärioikeistolaiseen järjestöön.Eipä tällainen kohu nosta Suomen mainetta monikulttuurisena maana vai mitä?Heh,tällaisen kohun keskellä joillekin niin tärkeä Talvivaaraa on lähinnä pelkkää hiirien piipitystä.
:woohoo: :whistle: :pinch:


-ja mää taas en ees ymmärrä koko kohua.Rivikansanedustaja kirjoittelee yön pimeinä tunteina (ilmeisesti?) pikku pieruissaan.
Aivan turha kohu,ja jossain määrin varmaan osa konsensuksen mukaista perussuomalaisten ajojahtia johon media syyllistynyt jo vuosia.
Toivottavasti tämä kohu ei käänny itse asiaa vastaan.Maahanmuuton ongelmista pitää pystyä puhumaan.Toki keskustelua on käytävä käsitteillä,jotka ovat määritellyt samalla tavalla keskustelun jokaiselle osapuolelle.

Esimerkiksi tuo tämän päiväinen "monikulttuurisuus-rieha" ei vastaa ollenkaan siihen kysymykseen,joka tässä oikeasti on ongelmana.
Asianosainen kansanedustajakin on tiettävästi naimisissa ulkomaalaistaustaisen kanssa.Eli ei hänkään toista ihonväriä pelkää,eikä se ole varmaan ongelma kenellekkään.

Ällöttää tää nykyinen politiikan teko "kohujen" kautta ja todelliset ongelmat haudataan taustalle.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Juhlissa oli kolme kymmenen litran astiaa täynnä boolia. Kuinka paljon boolia jäi jäljelle kun kustakin juotiin 3 litraa?

Eduskuntavaalit 2015 29.07.2015 16:32 #3565

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Mitäpä sitä nimeä salailemaan koska kyseessä on PS:n toisen kauden kansanedustaja Olli Immonen.Hänhän tunnetusti on mielipiteillään herättänyt kohua aiemminkin mm.ehdottamalla Suomeen etnistä tilastointia.Tämän vuoden eräässä kesäkuun Facebook-päivityksessään hän poseerasi Eugen Schaumanin haudallla yhdessä erään äärioikeistolaisen henkilön kanssa.Ja nyt sitten tämä heinäkuinen,ulkomaillakin kohua herättänyt,Facebook-päivitys.Mikäli muistan oikein,niin viime vuonna hänelle tuli bänät avioliitostaan suomalaisen naisen kanssa.Sen jälkeen hän tietääkseni avioitui ulkomaalaistaustaisen naisen kanssa.Toisaalta tämä ei ole ensimmäinen kerta kun PS:n riveissä kuohuu.Edellisen pöhinän aiheutti PS:n kansanedustaja James Hirvisaari pari vuotta sitten.Pöhinän alkusyyhän oli Hirvisaaren melko julkiset yhteydet erääseen natsimieliseen henkilöön ja eräänlainen yhteistoiminta hänen kanssaan.Tämän seurauksena Hirvisaari sai fudut PS:n eduskuntaryhmästä ja koko puolueesta myös.On melko todennäköistä se,että kun eduskunnan istuntokausi alkaa,niin Olli Immosen suhteen alkaa melkoinen pöhinä sekä PS:n sisällä että ulkopuolella.Sitä,että millainen lopputulos sitten on,niin sitä en ala arvailemaan.Itse en ainakaan näe mitään syytä siihen,että tämän hetkisen pöhinän Olli Immosen ympärillä varjolla haluttaisiin lakaista muita ongelmia maton alle.Nämä ongelmathan liittyvät lähinnä pitkään jatkuneeseen taantumaan ja rakennemuutokseen.Eipä niissä mitään salailemista ole koska valtamediat tuovat niitä asioita esille silloin kun on syytä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 29.07.2015 17:52 #3566

  • RaahenTiikeri
  • RaahenTiikeri hahmo Aiheen kirjoittaja
  • Poissa
  • Kultajäsen
  • Kultajäsen
  • Viestejä: 225

Zetor. kirjoitti: tse en ainakaan näe mitään syytä siihen,että tämän hetkisen pöhinän Olli Immosen ympärillä varjolla haluttaisiin lakaista muita ongelmia maton alle.

-tarkoitinkin,että tämmöinen turha kohu voi johtaa siihen,että maahanmuuton monikultturismin ongelmista ei voida/uskalleta puhua ääneen...kun kaikkien pitää suvaitsevaisuuskiihkossaan niin mamuttaa,niin mamuttaa..
Immosen kirjoituksessahan on paljon tärkeitä pointteja.Ja ympärillämme paljon maita,joissa maahanmuuton (ja kantaväestön kulttuurin rapauttaminen)ongelmat on jo nähtävissä.

Immonen vaan tuo asiaansa esille väärällä tavalla ja väärillä sanoilla.

Vaikka nyt kärjistän,niin kyllä näistä PS-puolueen Immosista ja muista "kärjistäjistä" moni on oikeassa sen suhteen,että ei tästä nykymenosta enää ole kuin kukonaskel siihen,että täällä suoritetaan julkisessa terveydenhuollossa verovaroin ympärileikkauksia ja rakennetaan moskeijoita.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Juhlissa oli kolme kymmenen litran astiaa täynnä boolia. Kuinka paljon boolia jäi jäljelle kun kustakin juotiin 3 litraa?

Eduskuntavaalit 2015 26.08.2015 15:48 #3580

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Kuten olette päivän uutisista voineet todeta,niin Olli Immonen eroaa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä määräajaksi.Samaan aikaan perussuomalaisten puoluevirkailija Matti Putkonen julkaisi perussuomalaisten "mustan listan"jossa on 13 nimeä! Hmm...tässähän olisi numerologeille hieman pähkäiltävää..
:woohoo:
Voisi sanoa niinkin,että tällaisen jytkyuutisen rinnalla Talvivaara,se (tosin kuviteellinen) ufosalailu sekä myös kaiken maailman saliiitot ovat tosi kevyttä tavaraa!
:P :whistle: :pinch:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 02.09.2015 15:15 #3583

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
No niin,ulkoministeri Timo Soini (PS) käväisi kylässä ihan Amerikassa asti.Tällä reissullaan hän tapasi myös USA:n presidentti Barack Obaman,joka ei muuten ole G.Bushin eikä Cheneyn serkku ;) ,ja hyvinhän he keskenään tulivat toimeen.Timo Soini kutsui USA:n ulkoministeri John Kerryn vierailulle Suomeen.Niin ne ajat muuttuvat.Vielä muutama vuosi sitten Suomi haki ystävät läheltä ja viholliset kaukaa.Nyt tilanne on kääntynyt ympäri ämpäri,joka toisaalta ei ole mikään ihme koska kylmän sodan ajat ovat tehneet paluun,joten nyt ystävät haetaan kaukaa ja viholliset läheltä.
:woohoo: :silly:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 25.12.2015 13:32 #3780

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Nostin tämän viestiketjun esille siitä syystä,että eräs kirjoittaja SUT:n foorumilla kirjoitti jokin aika sitten: "Tämä hallitus ei joulua näe".Mutta kuinka ollakaan,nykyinen hallitus on edelleenkin kasassa.Ei edes joillekin niin tärkeä Talvivaara hallitusta hajottanut.No,siihen tapaukseen sopii hyvin latinakielinen sanonta " Aguila non captat muscas" eli Kotka ei välitä kärpäsistä.
:whistle:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 01.12.2016 12:17 #4147

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Heh,hallituksen,ja erityisesti pääministerin,ympärillä kuohuu taas.Syyt eräänlaiseen "Sipilägateen" lienevät kaikille mediaa seuraaville tuttuja joten ei niistä sen enempää.Kun viime vuonna oltiin sitä mieltä ettei nykyinen hallitus joulua näe,niin nyt eräät ovat sitä mieltä,että pääministeri Sipilä eroaa ennen joulua.Taas kerran elämme hyvin jännittäviä aikoja!
:woohoo:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 24.12.2016 19:26 #4161

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
No niin,nyt on sitten Joulu.Ja kas kummaa,Suomen nykyinen hallitus on edelleenkin pystyssä eikä "Sipilägate" aiheuttanut pääministerin eroa eikä hallituksen kaatumista.Näin ollen joidenkin pitää edelleenkin lähetellä kaikenlaisia viestejä Talvivaaran johdolle.

Toisaalta Talvivaarasta huolestuneet voisivat ryhtyä radikaaleihin toimenpiteisiin.Näin kävi vuonna 1979 kun perustettiin Koijärvi-liike vastustamaan Koijärven kuivaamista.Siinähän kävi lopulta niin,että Koijärvi-liikkeen ansiosta Koijärveä ei kuivattu.

Vastineeksi Koijärvi-liikkeelle eräät Talvivaarasta huolestuneet ufotutkijat,ja siinä sivussa maailmaa parantavat ympäristöaktivistit,voisivat perustaa Talvivaara-liikkeen.Sen tavoitteena olisi tietysti Talvivaaran sulkeminen.

Tällaisen liikkeen perustajan ja johtajan pitäisi tosin tulla esiin puskista omalla nimellään ja antaa lausuntoja ja haastatteluja maailman medioille Talvivaara-liikkeen pyrkimyksistä ja tavoitteista.

Tässähän piilee se ongelma etteivät eräät ufotutkijat,ja siinä sivussa maailmaa parantavat ympäristöaktivistit,missään nimessä halua tulla julkisuuteen omalla nimellään.

Näin siitä syystä että lähiomaiset,sukulaiset ja naapurit saattaisivat olla äimän käkenä kun heille selviäisi tutun henkilönsä piilossa pitämä salainen puoli.

Niin ja tietenkin kyseinen henkilö joutuisi Supon ja muiden tiedustelupalvelujen seurantaan 24/7/365-tyylillä.
B) :(

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 18.02.2017 14:31 #4217

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Kuten kaikki valtamedioita seuranneet tietävät,niin hallitus on päättänyt luopua moottorivene-,moottoripyörä-ja moottorikelkkaverosta.Asiastahan kertoi Timo Soini.Nyt voisi,tosin kieli poskessa,sanoa niinkin,että "Kansa nousi vastarintaan ja kansan tahto voitti".

Näihin moottoripyöriin liittyen niin eräällä foorumilla eräs nimimerkki "tiesi" sen,että Suomessa on noin 100000 moottoripyörää.Tämä arvaus meni reilusti alakanttiin koska tällä hetkellä Suomessa on 250 000 moottoripyörää.

Ja nyt hieman lisää tilastoja eli vuoden 2016 lopulla rekisteröityjen autojen määrä Suomessa oli yhteensä 3 048 050 kpl.Kun jokaisesta peritään ajoneuvoveroa,niin vuositasolla valtion kassaan kertyy mukavasti pätäkkää.Hmm,kuinkahan moni kansalainen olisi valmis vastustamaan ajoneuvoveroa?

Vielä hieman lisää politiikasta eli reilu viikko sitten Iltalehdessä julkaistiin mielenkiintoinen artikkeli.Siinä julkaistiin aiemmin salassa pidetyt asiakirjat vuodelta 1992.

Niiden asiakirjojen mukaan presidentti Koivisto ei vuonna 1992 yksin uskaltanut tehdä päätöstä siitä,että lähteekö Suomi Euroopan Unioniin johtavalle tielle vai ei.Tällaisen päätöksen tekoon kun tarvittiin eri puoluiden edustajien tuki.Viimeisin poliitikko,joka saamansa informaation jälkeen ei nähnyt mitään esteitä Suomen liitymisestä Euroopan Unioniin,oli Paavo Väyrynen.

Nykyisinhän kyseinen henkilö "vastustaa" Euroopan Unionia.Mutta kun kyseessä ovat poliitikot niin heihin vaikuttaa,oli puolue mikä tahansa,eräs ikiaikainen perussääntö eli se,että poliitikoilla on "lupa" puhua ja kirjoittaa täysin päinvastoin kuin he ajattelevat.
:woohoo: :P :whistle:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!

Eduskuntavaalit 2015 06.03.2017 09:54 #4230

  • Zetor.
  • Zetor. hahmo
  • Poissa
  • Platinajäsen
  • Platinajäsen
  • Viestejä: 902
Olette varmaan tietoisia siitä,että PS:n puheenjohtaja Timo Soini päätti vetäytyä pois puolueen johdosta kesäkuun puoluekokouksessa.Puolueen uusi puheenjohtaja valitaan kesäkuun puoluekokouksessa.Eräs ehdokashan on Jussi Halla-Aho.Hänhän kirjoittelee paljon "uppoavasta lännestä",ja haluaa Suomen irtoavan EU:sta ja liittyvän NATO:n jäsenmaaksi.

Aikoinaan eräät hehkuttivat PS:n populismia ja olivat innoissaan PS:n "suuresta jytkystä".Kun PS pääsi hallitusvastuuseen,into PS:n populismista laimeni ja puolueen kannatus laski.

Tällä hetkellä eräät odottavat jopa hallituspohjan menevän uusiksi.Jos näin käy ja jos uusi hallitus olisi vaikka laajapohjainen sateenkaarihallitus niin on lähes satavarmaa se,ettei sekään hallitus kaikkia miellyttäisi.

Nykyisin eräät ovat suorastaan ekstaasissa presidentti Donald Trumpin populismista.Mutta Trump on sisä-ja ulkopolitiikan suhteen melko kokematon joten hänen populisminsa on vain kokemattoman poliitikon uhoamista.

Tässä parin kuukauden aikana Trump on jo alkanut pehmentämään aiempia,melko jyrkkiä kannanottojaan koska hän lienee itsekin todennut,ettei liiallinen populismi ja uhoaminen kannata.

Itse olen aina ottanut politiikkaan etäisyyttä siitä syystä,että silloin kokonaisuuden pystyy hahmottamaan paremmin.Mutta jos on liian lähellä,niin silloin ei näe metsää puilta.
:silly:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Kaikki mikä on ilmassa,on irti!
  • Sivu:
  • 1
  • 2
Sivu luotiin ajassa: 0.225 sekuntia