Behind the Throne

Satuin saamaan käsiini 80-luvulla julkaistun Valitut Palat –lehden tilaajalahjan, ”Salaperäinen Bermudan kolmio” –kirjan. 50-sivuinen opus antaa yllättävän hyvän peruskatsauksen Bermudan kolmioon ja raottaa sen verhoja tavalliselle tallaajalle ja vieläpä erityisesti meitä kiinnostavasti: miten ufot ovat historian saatossa kytkeytyneet mysteeriin? Tämän artikkelin faktat perustuvat siis pääosin tuonaikaiseen tietoon Bermudan kolmiosta, mutta faktat ovat edelleen samoja, ja mitään uutta ja ratkaisevaa aiheesta ei oikeastaan ole tähän päivään mennessä ilmaantunut.

 

”Omituista tapauksessa on se, että kaikkien koneessa olleiden kellot, sekä ohjaamon tarkkuuskello olivat kymmenen minuuttia jäljessä – saman ajan, jonka kone oli kadoksissa tutkasta – vaikka kellojen rutiinitarkastus oli tapahtunut vain 20 minuuttia ennen tapahtumaa.”

 

 

Siis että mikä kolmio?

Bermudan kolmio sijaitsee Atlantin valtameressä, Yhdysvaltain kaakkoisrannikon edustalla. Pohjoisessa se rajoittuu Bermudasaariin, lännessä Floridan eteläkärkeen ja etelässä Puerto Ricoon. Jo 80-luvulle mennessä Bermudan kolmio oli nielaissut sitä edeltäneiden 40 vuoden aikana ainakin yli sata laivaa ja lentokonetta sekä ainakin tuhannen ihmisen hengen. Kuitenkin melko harvoin löydetään hylkyjä tai muita ajelehtivia kappaleita. Aiheen ympärille on rakennettu vaikka millaista kirjallisuutta, elokuvaa, TV-sarjaa ja pseudotiedettä, mutta Bermudan kolmion mysteeriä on tutkittu myös ihan asiallisestikin. Esimerkiksi elokuvassa ’Kolmannen asteen yhteys’ törmätään alueella kadonneeseen lentue 19:ään. Harvalla vain taitaa nykyään olla selkeää käsitystä millaisesta alueesta on todella kyse kaiken scifin ja muun pseudotieteellisen tarinankerronnan jälkeen. Tapahtuuko alueella siis enemmän katoamisia kuin muualla maailmassa, liittyykö katoamisiin jotain hämärää vai onko kyse vain virheellisistä uskomuksista? Ottakaamme asiasta selvää.

 

 

 


Kuva 1. Bermudan kolmio (1)

 

 

Mistä kaikki sitten alkoi?

Ei liene kovin kaukaa haettu vastaus, jos sanoo kaiken alkaneen heti alusta alkaen. Kristoffer Kolumbus laski ensimmäisen kerran maihin Uudessa maailmassa, San Salvadorissa, joka kuuluu Bahamasaariin ja sijaitsee Bermudan kolmion sisällä. Maihinnousua edeltäneenä yönä lokakuun 11. päivänä vuonna 1492 Kolumbuksen kronikan mukaan havaittiin ensinnäkin ”salaperäistä, valoa säteilevää valkoista vettä” kaksi tuntia auringonlaskun jälkeen. Yksi merkittävä Bermudan kolmion tutkija Charles Berlitz on esittänyt hypoteeseja, että ilmiön taustalla ovat merenpohjan repeämät tai halkeamat varsinkin Bahamasaarten särkkien tienoilla sekä mannerjalustan reunamien syvissä vesissä. Hän kertoo myös eräästä miamilaisesta ammattilentäjästä, Jim Richardsonista, joka laskeutui vesitasollaan suoraan yhteen tällaiseen valoläiskään ja otti sieltä vesinäytteen. Vesi tuoksui voimakkaasti rikiltä, ja myöhemmissä analysoinneissa paljastuikin sen sisältävän 29 prosenttia rikkiä sekä kalsiumsaostumaa. Tämä antoi syyn olettaa alueella olevan vulkaanisen purkauksen synnyttämää kivimassaa, mutta yleisimmin hyväksyttynä selityksenä ovat kuitenkin pienten fosforihohteisten kalojen muodostamat parvet tai sitten aivan yksinkertaisesti suurten kalojen pohjasta nostattamat kalsiumkarbonaattia sisältävä merkelisavi.

Samaisen matkan aikana Kolumbus teki myös havainnon taivaita halkovasta valtaisasta tulivanasta, joka teki kierroksen hänen aluksensa ympäri ja katosi sitten mereen. Laivan kompassi käyttäytyi täysin käsittämättömällä tavalla ja merimiesten keskuudessa syntyi melkoinen pakokauhu ja kapinaan puhkeaminenkin oli lähellä. Vuoden 1494 syksyllä Kolumbus näki myös ”merihirviön” liikehtivän Hispaniolan eli nykyisen Haitin ja Dominikaanisen tasavallan jakaman saaren edustalla. Ajan tavan mukaan hän oletti merihirviön merkitsevän uhkaavaa myrskyä. Samana vuonna omituinen ”tuulenpyörre” kieputti hänen kolmea alustaan kuin hyrrää lähettäen ne merenpohjaan ilman rajuilmaa tai ankaraa merenkäyntiä.

Vuoden 1502 toukokuussa Kolumbus tunsi myrskyn lähestyvän ja kehotti vanhaa vastustajaansa, Hispanolian kuvernööriä Bobadillaa lykkäämään kolmenkymmenen kullalla ja hopealla lastatun kaljuunansa lähtöä Santo Dominigon satamasta. Bobadilla ei ottanut varoitusta kuuleviin korviinsa ja menetti muutamaa päivää myöhemmin 26 kolmestakymmenestä aluksesta miehineen myrskyyn. Ensimmäiset Bermudan kolmion aikakirjoihin merkityt uhrit oli otettu. Jo Vuonna 1550 Bermudasaaria kutsuttiin eräässä kartassa ”Paholaisen saariksi”. Vuonna 1610 eräs kronikoitsija kirjoitti: ”Noita saaria eivät kristityt ole koskaan asuttaneet. Ne ovat myrskyjen ja rajuilmojen tyyssija.” Entisaikojen merimiehet kammoksuivat myös sen pinnalla kelluvia levälauttoja sekä siellä vallitsevia täydellisiä tyveniä, jotka olivat purjealuksille kohtalokkaita.

 

 

Lentue 19 

Kuuluisin katoamistapauksista ja nykyaikaisen myytin alullepanijoista lienevät lentue 19:ssä kadonneet viisi Avenger –torpedopommittajaa. Joulukuun 5. päivä 1945, kun sodan päättymisestä on kulunut neljä kuukautta, viisi torpedopommittajaa lähti partiolennolle sekä harjoitusammuntoihin Fort Lauderdalen laivasto- ja lentotukikohdasta. Harjoitusmaalina käytettiin vanhaa laivanhylkyä Biminissä, Bahamasaarten läntisimmän saaren eteläpuolella. Tehtävään osallistui yhteensä 14 miestä. Lennon alkaessa sää oli kaunis: lämpötila maanpinnalla 18 astetta, aurinko paistoi ja vieno koillistuuli puhalsi muutamia pilvenhattaroita eteenpäin. ”Lento olosuhteet ovat ihanteelliset”, ilmoitti yksi lentue 19:n miehistä. Paluu tukikohtaan oli suunniteltu kello 16:ksi, mutta kello 15.45 lentueen johtaja kutsui lennonjohtoa:


– Huomio, huomio, lennonjohto! Emme ole enää varmoja kurssistamme, emme näe maata.
– Mikä on sijaintinne?
– Emme ole siitä enää varmoja, olemme eksyneet.
– Ottakaa kurssi suoraan länteen.
– Emme enää tiedä missä länsi on. Kaikki on niin epänormaalia… omituista… Merikään ei enää ole sellainen kuin tavallisesti.


Puolen tunnin kuluttua tuli vielä yksi viesti:


– Emme tiedä tarkkaa sijaintiamme. Ehkä 225 mailia tukikohdasta. Tuntuu siltä, että…
Radio rätisee ja tulee vielä muutama epäselvä sana… ja sitten hiljaisuus.

Lennonjohdossa oli ymmärretty, että lentue oli tuhoon tuomittu. Mariner –lentovene nousi kentältä heti. Se oli kaikilla mahdollisilla laitteilla varustettu jättiläinen, jossa oli 13 hengen miehistö. Puolen tunnin kuluttua lähdöstä se ilmoitti olevansa lähellä Avengereiden viimeisintä todennäköistä sijaintipaikkaa. Se jäi Marinerin viimeiseksi viestiksi ja illan koittaessa oli myönnettävä, että Marinerkaan ei palaa.

Seuraavana päivänä 242 lentokonetta, 18 alusta sekä lentotukialus Solomons 35 koneensa turvin osallistui maailmanhistorian suurimpiin ilma- ja merietsintöihin. Etsinnät ulottuivat yli 725 000 km2 alueelle, aina Meksikonlahdelle saakka. Myös Bahamasaarten rantoja sekä Floridan rannikkoa haravoitiin satojen kilometrien matkalta, mutta jälkeäkään kuudesta lentokoneesta tai 27 miehestä ei löytynyt.

Mitä sitten oikein tapahtui? Arvailuista ei ainakaan ole puutetta. On mahdotonta, että kaikista koneista olisi loppunut polttoaine, ja sitä paitsi ne on rakennettu niin, että miehistöllä olisi aikaa pelastautua automaattisesti täyttyviin pelastuslauttoihin. Jos tuuli olisi muuttanut äkillisesti suuntaansa ja painanut koneita satoja kilometrejä etelään, silloin ne olisivat lentäneet Antillien lukemattomien saarten yli, joista olisi saanut hyvän kiintopisteen. Jos taas koneet olisivat murskautuneet Bahamasaaria ympäröivälle matalikkoalueelle, olisi niin hylyt voitu havaita helposti. Syyksi on esitetty myös ufojen aiheuttamia magneettisia ilmiöitä sekä pyörremyrskyä, jonka yhteydessä esiintyvä voimakas sade ja merenkäynti olisivat hajottaneet koneet pieniksi palasiksi. Mutta miksi myös Mariner katosi? Kuukausien tutkimusten jälkeen laivaston tutkijalautakunta tuli siihen johtopäätökseen, että mikään esitetyistä hypoteeseista ei yksinään riittänyt selittämään onnettomuutta.

Tässä valossa Avengereiden katoaminen todellakin vaikuttaa mysteeriltä jos otetaan huomioon, että kyseessä on koulutuskoneet ja sää todella oli hyvä vielä koneiden noustessa ilmaan, vaikkakin alueella purjehtinut alus antoi ilmoituksen ”voimakkaista tuulista ja hirmuisesta merenkäynnistä”. Tässä on arveltu käyneen niin, että koneet olivat voimakkaiden tuulten takia ajautuneet pois kurssistaan ja lentäjät luulleet Miamista satakunta meripeninkulmaa kaakkoon sijaitsevaa pitkulaista Androsin saarta Floridan eteläkärjeksi. Näen he ovat arvelleet lentäneensä jo Floridan ohi ja olevansa Meksikonlahden yläpuolella ja kääntyneet takaisin, mutta ovatkin todellisuudessa ottaneet kurssin kohti itää, Atlantin ulappaa. Koneiden jatkaessa lentoaan polttoaine loppuu ja radioyhteys katkeaa, eikä pimeässä myrskyisessä yössä laskeutuminen mereen vaikuta enää niin ruusuiselta. Marinerin oli laskettu voivan lentää 10-12 tuntia ilman tankkausta, jolloin kone oli siis aivan täynnä polttoainetta. Pienikin kipinä tai salaa tupakoiva miehistön jäsen ja räjähdys… Räjähdys, joka todellakin huomattiin amerikkalaisella SS Gaines Mills –aluksella.


Kuva 2. Australialainen Mariner-lentokone vuonna 1944 (2)

 

 

Vasta 20 vuotta myöhemmin lehtimies Vincent Gaddis kirjoitti aiheesta artikkelin amerikkalaiseen Argosy –aikakauslehteen. Hän oli ensimmäinen joka huomasi yhtäläisyydet Avenger-koneiden ja muiden selittämättömien katoamistapausten välillä kyseisellä alueella, ja mysteeri oli valmis.

 


Kuva 3. Useassa aihetta käsittelevässä kirjallisuudessa käytetty kuva, joka esittää lentue 19:ää (3)

 

 

Muita kadonneita lentokoneita

 

Alueella on sattunut jotain muitakin huomion arvoisia katoamisia, joista usein puhutaan Bermudan kolmion yhteydessä.

 

 

Star Tiger ja Star Ariel 

British American Airways -yhtiön Tudor IV –tyyppisen Star Tiger lentokoneen oli määrä lentää Lontoosta Jamaikan pääkaupunkiin Kingstoniin tammikuun 30. päivä 1948. Lontoosta lähdettyään kone oli tehnyt välilaskun Lissaboniin ja Azoreille. Sen oli vielä määrä poiketa Bermudasaarilla sijaitsevalle Kindley Fieldin lentokentälle ennen lopullista määränpäätään. Koneessa oli 31 ihmistä, joista 25 oli matkustajia. Kello 22.30 Kindley Fieldin kenttä sai kapteenilta viimeisen viestin: ”Sijaintimme on noin 640 kilometriä teistä pohjoiseen; laskeutuminen on suunniteltu tapahtuvaksi määräajassa. Säätila ja koneen kunto on erinomainen.” Koneen piti laskeutua hieman puolen yön jälkeen, mutta koneesta ei näkynyt vilaustakaan. Etsintöihin osallistui 10 laivaa, 30 lentokonetta ja yhteensä yli tuhat miestä. Hylkyä ja matkustajia ei löydetty koskaan.

Tammikuun 17. päivänä 1949 - vuosi tapahtumaan jälkeen – nousi toinen saman lentoyhtiön Tudor IV –tyyppinen Star Ariel Bermudasaarilta Jamaikaan. Koneessa oli 20 henkeä joista 13 matkustajia. Koneen viimeinen viesti ennen katoamista oli: ”Lennämme normaalissa matkakorkeudessa, lämpötila on hyvä. Olemme laskeneet saapuvamme Kingstoniin määräajassa.”

Yhdysvaltain laivastolla oli tuolloin sotaharjoitukset Bermudasaarten eteläpuolisilla vesillä. Paikalla oli taistelulaiva, risteilijöitä, hävittäjiä, lentotukialuksia, ja nämä kaikki keskeyttivät operaationsa osallistuakseen etsintöihin. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Näiden kahden onnettomuuden takia Englannin siviili-ilmailuministeri kielsi kyseisten lentokonetyyppien käytön reittiliikenteessä.

 

 

DC-3 

Joulukuun 27. päivänä 1948 DC-3 charterkone nousi San Juan de Puerto Ricosta määränpäänään Miami. Matkustajina oli 29 puertoricolaista, lähes kaikki alle 30-vuotiaita. Ulkona oli hyvä sää, eikä mitään erityistä ollut näköpiirissä. Koneen kapteeni otti viimeisen kerran yhteyttä Miamin lennonjohtoon kello 4.13: ”Sijaintimme on 50 mailia kentästä etelään. Odotamme laskeutumisohjeitanne.” Lennonjohto antoi pyydetyt ohjeet mutta kapteeni ei enää vastannut. DC-3:n viimeinen arvioitu sijainti oli Key Largon tienoilla, missä vettä oli vain viisi-kuusi metriä. Jos kone olisi räjähtänyt veteen törmätessään, sen osia olisi pitänyt löytyä vaivatta noin matalasta vedestä. Mitään merkkiä koneesta ei kuitenkaan löydetty.

On kuitenkin syytä paneutua tapaukseen hieman tarkemmin, sillä näillä lähtötiedoilla tapaus uppoaa lukijoihin mysteerinä kuin veitsi voihin. Ensinnäkin kapteenin arvio sijainnista oli pelkkä arvio, ja todennäköisesti virheellinen sellainen. Radioyhteyden katkeaminen ei ole mikään ihme, kun tiedämme, että kone oli lähtenyt lentoon huolimatta sen sähköjärjestelmässä ilmenneestä viasta, joka saattoi myöhemmin lamaannuttaa sekä koneen automaattikompassin että radiolähettimen.